Nyt kun vihdoin sain aikaiseksi aloittaa kirjoittamaan tännekin jotain, harkitsin vakavasti blogin nimen muuttamista Oosan roskakoriksi, sillä valittamiseksi tää näköjään tälläkin kertaa menee - puolustukseksi täytyy sanoa, että ihan aikuisten oikeasti olen 95% tyytyväinen IRL elämääni, jonnekin sitä ilmeisesti on vaan nää päästään sittenkin purettava.

Pelästytin itsenikin tuossa viime viikolla aika reippaasti melko äkillisellä sairastumisella. Päänsärkyä kun mulla on ollut käytännöllisesti katsoen aina, joten en niin kauheasti kiinnitä siihen edes huomiota; hoituu ihan perusibuprofeenilla tms, ja taas mennään - kunnes viime viikolla pää huusi kuolemaa... Särky alkoi orastavasti jo edellisenä perjantaina, mutta silloin ajattelin vaan flunssan olevan vissiin tuloillaan. Viikonloppuna olin yllättävän väsynyt, vaikka olin nukkunut oikeasti hyvin ja paljon ynnä lauantaina selkä oli vähän hankala - hyvää asentoa ei tahtonut oikein löytyä. No, edelleen siihen alkavan flunssan piikkiin...

Maanantai-iltana olo oli tosi väsynyt, oikein mitään ei jaksanut ja silmissä tuntui hiukan valonarkuutta. Aikaisin petiin ja vieläkin orastavan flunssan oireiksi... Tiistaiaamuna valonarkuutta oli enemmän, mutta lähdin töihin tekemään aamusta ne pari tuntia ennenkuin loput porukasta tulee; ettei kenenkään tarvi aamussa yksin olla, nähkääs... Buranaa naamaan ja menoksi, tosin siitä lääkkeestä ei ollu kyllä mitään apua. Kun porukkaa tuli, lähdin kotio lepäilemään Järkyttävän päänsäryn kanssa. Uutta burista naamaan ynnä vahvempaa parasetamolia kyytipojaksi, sen verran kaameaa oli se särky. Nukuin tunnin, pari eikä Minkäänlaista helpotusta särkyyn. Varasin ajan työterveydenhuollosta lekurille, joka määräsi kuussatasta burista reseptillä ja kehotti tarvittaessa ottamaan myös sitä parasetamolia tykö - saikkua ti&ke, jos särky jatkuu niin uudestaan tohtorille. Buranoista ei ollu muuten pienintäkään helpotusta tilanteeseen, eikä kyllä panacodistakaan... Ke aamuna siis uusi soitto työterveyteen ja toinen lekuri käynti - oireet viittaa migreeniin, hermoston reaktiot ei... No, kokeillaan migreenilääkettä + lihasrelaksanttia (selän lihakset ihan lukossa, erityisesti niska-hartia seudulla) ynnä loppuviikko lepoa kotosalla. Kummallekin lääkärille kerroin oman päänsärkyhistoriani kaunistelematta + äidillä olleesta aivoverisuonen heikkenemästä, joka heillä tod.näk. kulkee myös suvussa (joka on äidillä alkanut vuotamaan ~32 vuotiaana sillä seurauksella, että pää leikattiin kiireellisenä Hyksissä - saatujen tietojen mukaan "viime tipassa"). Tiistain lääkäri kuittasi aiheen vakiovastauksella "ei tämä sellaista ole", keskiviikon lekuri kehotti hakeutumaan pään kuvauksiin terveyskeskuksen kautta "kun työterveys ei kuitenkaan tällaisia kustanna". Kysyin vielä, voinko mennä hierojalle, josko särky johtuukin lihasjännityksestä, johon sain luvan siis keskiviikon tohtorilta. Ajan hierojalle sain vielä keskiviikolle, joten lihasrelaksantit jäi ottamatta. Hieronta teki gutaa, ja lihakset olikin käsittämättömän jumissa - aukesivat edes hiukan siinä. Suoranaista vaikutusta särkyyn ei ollenkaan.

Torstaina varauduin pään olevan tosi kipeä hieronnan jäljiltä lähinnä - kipeä juu, muttei tod.näk. siitä syystä... Migreenilääkkeillä tai muillakaan särkkiksillä ei pienintäkään vaikutusta tilaan, ja pää tuntui hajoavan... Soitin terveyskeskuksen ajanvaraukseen (luoja, mä Vihaan sitä puhelinpalveluvastaajasysteemiä - onnistuin kaksi kertaa soittamaan sinne ilman, että jätin oikeasti soittopyyntöä, kolmannella kerralla vasta sain pyynnön kirjautumaankin sinne), jossa melkoisen epämiellyttävä hoitaja (no okei, mä aloitin puhelun kommentoimalla puhelinpalvelun paskuutta) selaili koneelta aikoja omalle lääkärilleni kuultuaan ensin tietysti koko litanjan siitä, miten tähän soittoon on päädytty... "No tuota, ensi viikon torstaina klo 15 olisi ensimmäinen vapaa aika omalääkärille, otatko sen?" SIIS MITÄ VIT... huusi mun pää jopa sen Järkyttävän särynkin yli, suuni taisi sanoa, että "tuota jaaha..." Hoitaja selitti opetusterveyskeskusjärjestelmää ja odottamatta ensimmäiseen kysymykseen vastausta katsoi olisiko opiskelijoilla aikaa aiemmin "hmmm... katsotaas, ei, ei, mitäs tuossa on... ei - Maanantaina klo 13 olisi yhdellä opiskelijalääkärillä aikaa ottaa sinut vastaan, otatko sen ajan?" Pää oli tässä vaiheessa jo Aivan rikki ja konkreettisesti kyynelehdin puhelimeen, että en ihan oikeasti kyllä tiedä, että kestänkö mä tämän kivun kanssa viikonlopun yli, kun tässä ei nyt vahvoillakaan särkylääkkeillä näytä olevan mitään tekoa. Tässä vaiheessa Erittäin nyrpeän kuuloinen hoitaja totesi, että no katsotaan nyt vielä akuuttiajat, että olisiko siellä jotain... "No, pääsetkö tulemaan huomenna (perjantai) klo 13?" "Kyllä kiitos, saavun paikalle, kuulemiin" Arvatkaapa, kuka oli lääkärinä? No, meidän omalääkäri, tietysti - se, jolle ei todellakaan ollut vapaita aikoja ennen seuraavan viikon torstaita... Mutta tämä yhteiskuntapoliittinen keskustelu jääköön nyt toiseen kertaan...

Pyysin äidin mukaani ja saavuimme paikalla ajoissa. Edelleenkin otin buranaa "kokeeksi" + codiakin, mutta vieläkään ei mitään vaikutusta näillä. Tohtori tutki ja testasi, lähetti poskionteloröntgeniin (lähinnä tämän "linjan" poissulkemiseksi) ja verikokeille, kaikkein suurimpana vaikuttimena tämä olemassa oleva aneurysman riski. Pääterveysasemalle siis hop testeihin ja lääkäri kehotti jäämään päivystyksen puolelle myös kuulemaan vastauksia. Aikamme (taidettiin olla klo 14.30 ilmoittautumassa päivystyksen tiskillä, jota ennen oli otettu päästä röntgeniä ja kyynärtaipeesta verta putkiin) odotettuamme (jossain vaiheessa särky tuntui hellittävän, mutta tilalle tuli sitten huikea huimaus, joten sain alleni vuoteen) pääsin lääkärin luo (~klo 17), joka totesi kaikkien näytteiden olevan puhtaat (superyllättynyt hymiö tähän), mutta lähettävän minut kuitenkin TYKSiin edelleen sen aneurysmaviitteen vuoksi - ottavat siellä sitten tarvittavat kuvat ja labrat varmuudeksi. Päänsärky oli tässä vaiheessa jo itse asiassa lakannut, joten tuntui tyhmälle mennä sinne, mutta ajattelin että "leikitään nyt loppuun asti, kun kerran tämän leikin aloitin". Otettiin pään TT-kuvaa (jossa ei ilmennyt mitään), muutama putkellinen lisää verta (joista ei edelleenkään löytynyt mitään) ja viimeisenä varmistuksena (vuotavan aneurysman varalta)  vielä selkäydin näyte. Ja HeSus - pistäminen ei ollut hirveän paha, mutta kun eka tippa saatiin ytimestä putkeen saakka, hyppäs se kipu takaisin sinne 8-9 tasolle (asteikolla 1-10 siis) ja oh my god, se tuntui vieläkin hirveämmälle kuin aiemmin... Koitin siinä sitten EAn sängyllä löytää siedettävää asentoa, ilmeisesti olin toviksi nukahtanutkin, koska havahduin siihen, että neurologian EA-lääkäri tuli ilmoittamaan mun jäävän nyt kyllä sairaalaan sisään - selkäytimen valkosoluarvo (leukosyytti?) oli 73. Jaaha, sanoi mun maallikko suuni, johon lääkäri jatkoi "niin, normaalisti se on terveellä ihmisellä 3..." !!! Okei, no sitten... Hengenhätää ei kuitenkaan vaikuta olevan, joten ole ihan rauhassa. No olen. Soitto miehelle, joka oli äänen perusteella vielä itseänikin suurempana kysymysmerkkinä ja siirto osastolle ~klo 01.

Siellä mä makoilin koko viikonlopun ilman sen ihmeempää tietoa, mitä miksi ja milloin - lääkärit kun kiertää ja kertoo vasta maanantaina... Jaaha, no minkäs teet. Maanantaina lääkäri kertoi, että mitään ei suoranaisesti ole vielä selvinnyt, veriarvot edelleen normaalit. No, eipä kyllä oikeesti kovin paljoa kertonut mulle. Pyysin päästä lääkärin puheille ihan kaksistaan (aika ärsyttävää muuten tämä hoitojen ja vaivojen yms. läpi käyminen huonetoverin/-reiden kuullen - missäs tässä meneekään se yksityisyyden raja... tämä tänne kirjoittaminenhan on minun oma henkilökohtainen valintani, ja toisaalta täällä olen edes hennosti kietoutunut nimimerkin suojiin - sairaalassahan sitä kuulee huonekavereistaan kaiken nimestä sosiaaliturvatunnukseen - väkisinkin), jolloin sain edes hiukan enemmän selventävän vastauksen, että mikä minuu vaivaa ja miksi olen sairaalassa ("koekaniinina", olen lääketieteellisesti kiinnostava tapaus - ei kuumetta, eikä muitakaan suoranaisia tällaiseen tilanteeseen yleensä liittyviä oireita, kaikki viittaa virukseen, jota nyt yritetään löytää siitä selkäydinnäytteestä) Jaaha jaaha, ja kysyttäessä sain arvioksi sairausloman pituudesta noin viikon. Ok.

Maanantai-iltapäivällä mies (omani siis) tuli käymään, ja kävimme kanttiinissa kaffella (kysyin hoitajalta toki luvan, ja sainkin sen "ihan hyvä vaan jos jaksat kerran mennä, piristyykin hiukan kun pääsee täältä osastolta hiukan pois") ja palasimme osastolle. Hiukan tämän jälkeen päässä alkoi tuntua "orastavaa" päänsärkyä [toim. huom. osastolla ollessani mulle annettiin 'varmuuden vuoksi' suoraan suoneen Zoviraxia (joka auttaa herpes-sukuisiin viruksiin tjsp) ynnä 3 kertaa päivässä 2*500 paratabsia], joka illan edetessä tehostui tehostumistaan... Makoillessa olo kuitenkin pysyi siedettävänä... Tiistaina lääkärikierrolla oli mukana myös osastonlääkäri, jolle kertasin jälleen koko historian kaikkineen ja kerroin tehostuneesta särystä; osastonlääkärin kulmakarvat nousivat isosti ylös sanan "kanttiini" kohdalla, ja jutun jatkuessa alkoi etusormi yhä reippaammin vipattaa So-So -liikettä), johon hän totesi, että "Kuulepas, sinulla on aivokalvontulehdus, jota hoidetaan levolla, joten äläpä edes ajattele enää mitään kanttiinireissuja" Tässä kohtaa jopa minunkin pääni tajusi diagnoosin, joka tähän asti oli kyllä esitetty niin epäselvästi, ettei siitä ollut mitään selvää saanut. Jokusen verran pelästytti, mutta toisaalta antoi selvyyttä tilanteeseen - tietää edes jotain. Kotiuttamispuheilla alkanut keskustelu päättyi jatkotestien määräämiseen ynnä lähetteeseen pään magneettikuvaan (jota itse toivoin).

Keskiviikkona selvisi, ettei näytteistä oltu pystytty eristämään mitään virusta, joten voin lähteä kotiin (toim.huom. käsittääkseni näin siksi, että viruksiinhan ei yleisesti ottaen mikään lääke tehoa, ainakaan tuntemattomiin ;) ). Sairauslomaa tämä ja ensi viikko, kotona täytyis osata sitten kanssa levätä, eikä touhuta ja puunata (no siitä ei pelkoa, mutta eihän sitä kotona niin totaalisessa levossa tule oltua, oikeesti). Särkylääkettä reseptille ja Hei Hei. No, hei hei.

Tästä alkais se varsinainen valivali, mutta nyt en jaksa enää. Blaah. Ehkä huomenna sitten sitä. Olo on tällä hetkellä ihan ok, vaikken ihan totaalisessa levossa olekaan ollut - yöksi täytyy kyllä ottaa särkylääke, jo ihan varmuudenkin vuoksi - suoranaista kipua ei ole, hiukan orastavaa päänsärkyä kyllä. Mutta kyllä elämä voittaa, ei siitä epäilyksiä. Sairaalasta odottelen seuraavaksi (laskua ja) kutsua pään magneettikuvaan.