Luoja, mikä yö. Kakkonen ei meinannut millään rauhoittua illalla nukkumaan, mutta nukahti lopulta ihan rauhassa ilman huutoja joskus 21.30 paikkeilla (ja nukutushan oli siis aloitettu klo 20, jota ennen oli jo luettu iltasatu). Siirryin olkkarin puolelle neulomaan vähäksi aikaa ja menin sitten itsekin petiin. Flunssaisena uni tulee yllättävän äkkiä ;)
Heräsin yöllä sitten kakkosen huuteluihin ja ajattelin, että lähden häntä vastaan ja menen hänen petiinsä loppuyöksi nukkumaan (lapsilla on siis nuorisosängyt, kun ne saa tarvittaessa myös kerrossängyksi). Vaan kakkonenpa päättikin, ettei tule omaan sänkyynsä. Eikä meidän sänkyyn. Eikä äidin syliin... Huutaa vaan täyttä kurkkua "Ei Ei Ei Ei Ei" eteisen lattialla. Ja kello oli siis 1 yöllä, joten kerrostalossa tuollainen kuuluu tasan joka torppaan... Lopulta tuli omin nokkinensa lastenhuoneeseen, mutta ei omaan sänkyynsä, vaan siskon petiin. No, ei siinä mitään, kyllä he sinne oikeasti molemmat mahtuvat, mutta kun kakkosen piti sitten saada siskon tyyny, ja peitto, ja toinen peitto (jonka laitoin siis ensimmäisen tilalle siskolleen), ja siskolle annettu toinen tyyny... Tässä vaiheessa mies alkoi huudella meidän makkarista (viereinen huone), että "v**** kun onkin hyvä järjestely - nyt se pentu hiljaa - anna nyt edes esikoisen nukkua - tuo se kakara pois sieltä" ja kaikkea muuta yhtä fiksua... Esikoisen pitäisi tietysti saada nukkua, koska aamulla on edessä taas kouluun lähtö, joten kakkonen kainaloon ja yritys rauhoitella - epätoivoinen yritys. Mikään ei auta, ei sylittely, ei silittely, ei rauhallinen puhe, ei keinuttelu, ei tiukasti sanominen, ei hellästi sanominen, ei Mikään. *huoh* Tässä vaiheessa miehellä meni lopullisesti hermot, ja hän tuli ja ohitti minut totaalisesti. Yhtäkkiä hän olikin itse herra rauhallisuus ja isien isä, joka hallitsi tilanteen ja tilannetta täydellisesti. Itse toki olin tässä vaiheessa väsynyt, hermostunut ja rauhaton - eli en todella hyvä rauhoittelija enää, mutta se tapa, jolla mies tuon asian hoiti oli käsittämätön. Ikään kuin minä olisinkin ollut se paskiainen, joka ei osaa lapsiaan käsitellä vaan välinpitämättömästi näitä huudattaa. Ylireagoin? Todennäköisesti, mutta ei se poista sitä tunnetta, jonka koin. No, herrä täydellinen isä sai kuin saikin kakkosen rauhoittumaan, ja sitten olikin ihan ok, että kakkonen tuli meidän väliin nukkumaan (joka siis ei ole ollut ok...) Vähän aikaa maattuani ilman unta omalla puolellani petiä totesin, että menen esikoisen viereen nukkumaan. Rauhoittaa varmasti häntäkin, koska taatusti hän reagoi näihin tilanteisiin ihan yhtä lailla kuin me muutkin, vaikka yrittikin nukkua läpi koko episodin. Viimeinen tikki mieheltä oli tulla sanomaan mulle "mitä v****a sä oikein touhuat", kun olin mennyt esikoisen viereen.

Kakkonen räyhää täytyy  mennä...