Jep, luit oikein. Eikä nyt ole kyse mistään tekokuiduista vaan siitä bändistä. Bongasin taannoin kaverin kirppiskamoista Naikkareista kertovan kirjan ja kaappasin sen itselle - nyt kahlasin sen parin illan aikana läpi. Ja kylläpä hymyilyttää, hyvässä hengessä.

Nylon Beat on ollu meikkikselle aina vähän kova pala purtavaksi; oikeastaan tykkäsin Rakastuin mä luuseriin -biisistä jo silloin, kun se julkaistiin, mutta eihän sitä nyt todellakaan voinu sillon myöntää - no way. Mun ikäset tytöt vetää nasaalilla korkeelta ja kovaa, hyi että... Ja kuitenkin tykkäsin, "kaappifanitin". Ja itsehän olin pirun tärkee ynnä tehokas ja mahtava dj noihin aikoihin - no, olihan sitä biittiä limudiskoissa vähän niinku pakko soittaa, kun jengi kuitenkin bailas niitten biisejä hyvin. Julkisesti en tietenkään niistä tykänny, varsinkaan silloisissa levypyörittäjien piireissä.

Pari vuotta myöhemmin tapasin sattumien kautta Miehen, siis tämän, jonka kanssa nykyisinkin olen. Sillä oli silloin valkonen sitikka ja timmit poppivehkeet - ja sen autopoppiskasetilla (johon valikoitiin siis hyvän meiningin biisejä, sellasta mitä diggailee oikeesti) soi Nylon Beatin 'Rakastuin mä luuseriin'. Siis yiii - "Ookko ihan sekasin, tykkääks sä tästä oikeesti?" Mieshän elätti silloin itsensä tiskijukkailulla ja keikoilla soitti lähinnä Kunnon Musiikkia, joka soilloin tarkoitti Housea ja muuta "konejumputusta", miten se nyt tommosta "roskaa" kuuntelee vapaalla. Ja inhonaamalla kuuntelin minäkin mieluusti. Kuunneltiin sitä "Nylon Beat" albumiakin ja aloin kai vähän enemmän julkitykkäämäänkin.

Varsinainen kamelinselkä tämän fanituksen suhteen katkesi viimeistään kesällä... Oisko ollu 1997, kun olin järkkärin Turun Puolalanpuiston kesäkonsertissa, mihin Naikkarit oli buukattu esiintymään. Luonnollisesti oltiin paikalla jo hyvissä ajoin ja tytöt kävi avaamassa ääntä ynnä tekemässä soundcheckiä lavalla. Jonna veti jotain jazzahtavaa Tosi matalalta ja siinä käänty kyllä useampikin järkkäri omista hommistaan katsomaan lavalle suu auki, jotta Wau! Onpas komee ääni siellä nasaalin takana. Itse jäin vaan pohtimaan, että miksei sitä ääntä kuulu niissä biiseissä, kun kerran löytyisi - skaalaa olis muuhunkin kuin "kolme sointua ylös ja alas", kuten Risto Asikainen tuossa kirjassa mainitsee. Sitä keikkaa tuli kuunneltua aika lailla eri tavalla kuin aiemmin - kritiikin yli nousi kunnioitus ja kuuntelin niitä tyttöjen stemmoja tarkemmin - ja käsittämättömän hienostihan ne stemmansa veti. Lisäksi mä olin jostain syystä aina aiemmin kuvitellut, että Erin on se, joka laulaa matalalta :)

Sittemminhän Nylon Beatillä on ollut melko suurikin vaikutus ja merkitys Meidän kotona. Hyvän tuulen musiikkina toimii edelleen ja mehän oltaisiin ehdottomasti haluttu häissä tanssia häävalssin sijasta Rakastuin mä luuseriin, mutta edes pitchillä ei saatu siitä aikaiseksi tarpeeksi hidasta versiota - ja voitte uskoa, että yritettiin; enimmillään taisi 5 tiskijukkaa kuunnella eri versioita läpi + miksailla versioita hitaammiksi :D

Nyt kirja on luettu ja onpa hyvä fiilis. Harmittaa, etten ole ollut kuuntelemassa Nylon Beat goes YUP -konserttia DBTL'ssä, se ois ollu varmasti kokemisen arvoista (YUP on kanssa hieno). Miksiköhän en muuten ole - näyttää keikka olleen vielä Lynissäkin kaiken lisäksi... No, esikoinen ON toki tuolloin ollu vasta reilut ½ vuotta... Ja jotenkin tuntui  hienolta, että asian omaisen "partion" eka julkiesiintyminen (Kiitoradan jälkeen) on ollu nimenomaisesti Turussa. Jostain syystä useimmat kirjan esiintymiskuvistakin oli otettu Turusta (5/15 on aika paljon). Nylon Beat siis selkeästikin fanittaa Turkua - ja sillähän saa aina pisteitä täältä =)

Nyt pitää kaivaa Nylon Beat: Nylon Beat levylaatikosta ja laittaa soimaan - Täytynee ostaa liput tonne Ratinan keikalle... (Onhan se Totokin ihan ok ;))