Sitähän se on elämä, yhtä vuoristorataa - ja kun taas oisin tiennykin, miten oikeessa sitä voi olla.

Meillä yllättäen sairastetaan. Kakkonen on flunssassa ollut jo yli viikon, siitepölyallergiasta se vissiin on lähtöisin. Nyt on yskä pahempi ja poskionteloissa taas tulehdus - korvat sentään oli kunnossa, tuubit oikein ja auki. Mutta kuumetta oikein pukkas aamulla, eilen illalla neiti oli nukahtanut sohvalle klo 18 paikkeilla, kun oltiin siskonsa kanssa liesussa. Edes sänkyyn nostaminen ei ollut häntä hätkäyttänyt. Ja aamuyöstä vanhempien väliin tepsuttelikin sitten kuumeinen neitokainen. Blääh.

Rassaa ihan älyttömästi tämmönen. Ihan kipeesti suorastaan. Varsinkin, kun jommankumman työssäkäyvistä vanhemmista nyt vaan täytyy jäädä kotiin lasta hoitamaan - ei siinä auta. Hoivattava on. Vaan mites, kun pitäisi sopia siitä, miten hoitovastuuta jaetaan - nyt useampi varmaan jo arvaa, ettei se niin yksinkertaista tälläkään kertaa ollut. Nou nou. Ongelma oli se, että mulla on töissä yks homma kesken, joka täytyy saada tällä viikolla - siis tiistaina tai keskiviikkona - eteenpäin. Muutoin mä olisinkin voinut olla nämä molemmat päivät neitiä hoitamassa, mutta tuota hommaa en voi edes kelleen muulle lykätä tehtäväksi, kun faktat on tällä erää pääasiassa mun päässä. Parin tunnin homma, jota ei voi tehdä kuin siellä työpaikalla. Tässäpä nyt siis se suurin probleema.

No, hypätään sen suurimman ruinutuksen yli, mies soitti äsken ja ilmoitti saaneensa järkätyksi huomisen vapaaksi = voi olla kotona. Nice. Tosi *rumasana* nice. Riidalla selvitetty asia ei vaan oo mun mielestä ok ennen kuin on kyetty tekemään sovinto. Tässä taloudessa se tuntuu olevan never ever.