No totta pirussa ja piru merrassa...

Miehellä oli tänään töissään pamahtanut polvi. Ei mitenkään hirveän pahasti, mutta kävelylle arka ja turvoksissa, ei siis kunnossakaan. Viikko sairaslomaa ja tuettua kävelyä (lue: kepit). No just tätähän tässä kaivattiinkin...
Kas mullahan sattuu olemaan alaselässä tällä hetkellä melkoisen kivukas hermopinne, jota olen nyt käynyt hoidattamassa yhden kerran osteopaatilla ja hoitokertoja on vähintään kaksi vielä edessä. Ja jotta se hermo saataisiin pinteestä, mä en saisi kantaa mitään (edes ostoskasseja saati Kakkosta), kipualueelle pitäisi antaa kylmähoitoa mahdollisimman usein ja istumisen sijaan pitäisi maata aina kun mahdollista (lue: kotona ollessa). Eilen huomasin hyvinkin kivuliaasti, että koulupäivän pituinen istumasessio = selkä ei oikein tykkää... Tänään laitoin kouluun lähtiessä kipualueelle kylmägeeliä ja tänään kipu ei olekaan ollut yhtä voimakasta.
No minkäs sille mahtaa, jos näin käy, mutta mun hermoja kiristää tämmönen potenssiin triljoona: se on sanomattakin tasan varma, että mun tulee hoitaa lapset yms. omasta olotilastani huolimatta. Ja tuon pikku-uhmaisen kanssa tää onkin suorastaan yhtä juhlaa, varsinkin kun esikoinen on keksinyt myös oivan tavan kiristää äidin hermoja: "En mä muista, että semmosta olis sanottu", "En mä ainakaan ole kuullut", "Mut kun en mä osaa" (lähinnä kotitöistä puhuttaessa) ja yleinen näsäviisastelu - aaaaaaaaaaaargh! Viekää mut pois täältä...

No, eiköhän tää tästä. Helpotti jo kummasti, kun sai laitettua nää fiilikset sanoiksi. Kiitos ja anteeks.