, Päähän. Kysyin esikoiselta, onko hän puolustautunut näitä hyökkäyksiä vastaan, jolloin hän näytti kuinka vetää kädet päänsä ympärille. Lisäksi hän on sanonut tälle tytölle, että hänen toimintasa sattuu eikä ole kivaa, mutta näillä sanomisilla ei ole ollut vaikutusta. Kysyin oliko esikoinen kertonut opettajalle tästä, ja hän vakuutti sanoneensa - opettaja oli luvannut tarkkailla asiaa. Omat niskakarvani vanhempana nousivat tietysti pystyyn, että Mitä, tuollaiseenhan On Puututtava Heti. Lupasin esikoiselle, että soitan opettajalle tänään maanantaina.Esikoisemme opettaja on valloittava tapaus - aivan ihana. Toiminut alkuopetuksessa 20 vuotta, rautainen ammattilainen siis, pitää oppilaat hellästi nuhteessa. Ja nämä faktat kertautuivat tänään taas tuhannella. Onneksi hän on niin sympaattinen ja helposti lähestyttävä.
Soitin siis opettajalle koulupäivän jälkeen. Kerroin asiasta, jolloin linjan toisesta päästä kuului kauhistunut huokaisu. Kysyin oliko esikoinen kertonut tästä aiemmin, jolloin opettaja sanoi, että ei ole - tämän saman tytön kanssa on kyllä ollut yksi toinen ongelma*, josta esikoinen oli kertonut ja sitä opettaja oli luvannut seurata (ja oli kyllä myös hoitanut sitä asiaa sen toisen tytön kanssa "kautta rantain"). Opettaja ihmetteli, kuinka esikoisemme ei tästä asiasta ollutkaan kertonut hänelle, vaikka yleensä hän tulee helposti kertomaan, jos jokin asia painaa. Myös opettaja oli huomannut esikoisen käytöksessä muutosta viime viikon aikana ja myös hän oli hieman huolissaan tilanteesta. Opettaja kertoi esikoisen valittelevan koulussa kotiasioita mm. viime viikolla sitä, kuinka hän on huolissaan äidistä (minä siis), joka on sairaana kotona. Opettajan mukaan ei ole mitenkään tavallista, että ekaluokkalainen on niin huolissaan vanhempansa tilanteesta, varsinkin kun selvisi, ettei minulla mikään hengenhätä ollut (vaan se vatsatauti). Puhuimme muutenkin esikoisen koulunkäynnistä ja olimme samaa mieltä, että oppiminen sujuu kyllä oikein hyvin, mutta sosiaalisten suhteiden luominen takkuaa aina vaan.
Toki on pienelle ekaluokkalaiselle kova pala "menettää" sydänystävä (joka siis muutti toisaalle tässä kaupungissa), mutta olettaisi sitä sopeutumiseen riittävän kuitenkin puoli vuotta. Nythän tästä on jo enemmänkin. Eikä tämä ystävä kuitenkaan ole edes kadonnut kokonaan esikoisen elämästä, vaan he kyllä tapailevat aika ajoin edelleen - vanhempien avustamina ja tukemina. Ilmeisesti tämä oli kuitenkin vaan esikoiselle Niiin kova paikka; olihan heillä jo ennen sydänystävän muuttoa (joka ei ollut yllätys eikä äkkinäinen tapahtuma, vain tarkka ajankohta puuttui vielä keväällä eskarin loppuessa) olemassa kaikki suunnitelmat kuinka he kulkevat koulumatkat yhdessä ja mitä he leikkivät välitunneilla; että siitä toipuminen vie Todella aikaa. Ja esikoisen on ilmeisesti liian vaikeaa vielä päästää ketään toista lähelleeen - ettei vain joutuisi saman katastrofin eteen uudelleen. Eikä tilannetta helpota yhtään se, että eskarista tuttu kaveri *uhkailee ja kiristää ("Jos et odota mua, kun mun täytyy jäädä koulun jälkeen tekemään jotain juttuja koululle, niin mä en leiki sun kanssa"), vaikka olevinaan tytöt ovat kuitenkin ihan hyviä kavereita.
Mietimme opettajan kanssa, mahtaisiko tähän tilanteeseen auttaa koulupsykologille tai kuraattorille jutteleminen. Asiaa nyt tämän illan mietittyäni olen tullut lopputulokseen, että ei siitä haittaakaan voi olla. Täytyy siis varata esikoiselle aikaa jommalta kummalta.***
Kotona otin sitten edelleen temppuilevan esikoisen kanssa puheeksi, että mikä pienen mieltä painaa. Vähän aikaa häntä jututettuani selvisi, että viime aikojen kireä tunnelma (ks. ed. kirjoitus...) on vaikuttanut häneen niin, että hän pelkää isin lähtevän pitkäksi aikaa pois kotoa ja meidän perheemme siis hajoavan. Hirvittävää näin äitinä edes ajatella, kuinka peloissaan esikoinen onkaan ollut - ja on varmaan vieläkin - kun noin iso asia painaa mieltä. Koitin vakuuttaa hänelle, että ei meidän perhe mihinkään ole hajoamassa ja selittää miksi äitiä ja isiä on vähän kiristänyt. En tiedä sainko hänet vakuutetuksi asiasta, joka tapauksessa meidän on pakko istuutua juttelemaan "perhepalaveriin" tässä lähipäivinä asiasta puhumaan hänen kanssaan. 8 vuotias kuitenkin ymmärtää jo niin paljon, muttei kuitenkaan aina ihan loppuun asti omien päätelmiensä nojalla.
Kommentit