Niin, tuo maaginen "aikuisten" ikä tulee kolisten (elokuussa) ja olen tähän asti uskotellut itselleni, ettei mulla Todellakaan ole minkään sortin kriisiä asiasta. Vaan niinhän sitä vissiin vähän kaikki tekee, siis uskottelee ettei mitään kriisiä ole. Tai sitten sitä ei vaan kriisiltään näe.

No mutta, tässä päivänä muutamana olen huomannut pohtivani kummia asioita, kuten sitä mitä mulla voisi olla, mikäli olisin valinnut toisin. Valintatilanteitahan on ollut tähän elämänvaiheeseen mennessä muutamia, ensimmäisenä isoimmista varmastikin peruskoulun jälkeiset opiskelut. JOS olisin hakeutunut peruskoulusta LUKIOON, mulla voisi siis olla...
-ylioppilaslakki
-akateeminen / korkeakoulututkinto (jollei valmiina, niin ainakin se olis tässä vaiheessa pitkällä... Vissiin? Korkeakoulumaailma on mulle aika vierasta maaperää)
-korkeasti koulutettuja ystäviä
-korkea sivistys
-parempi palkkataso

Eh, huomaatteko, miten Korkeus korostuu tuossa vaihtoehdossa? =D No, koska mun mieli ei ole ollut koskaan niinkään korkea kuin fiilishakuinen, ei mua harmita itseasiassa pätkääkään - ei vieläkään. Ylioppilastutkinnon suorittamista olen harkinnut aika ajoin, mutta mukavuudenhaluisuudessani en ole saanut itsestäni irti mitään iltaopiskelua. Nääh, mitäs mä sillä lätsällä.

Jos taasen olisin lähtenyt isän toivomusten mukaisesti KAUPPIKSEEN (niin, todellisuudessahan tämä oli se isän kakkosvaihtoehto tuon lukion (jonka tyrmäsin täysin) jälkeen), mulla voisi olla...
-kaupallinen perustutkinto, todennäköisesti olisin merkonomi
-mahdollisesti olisin hakeutunut perustutkinnon jälkeen Kauppakorkeakouluun, eli täälläkin siintelee se korkeakoulututkinto
-aivan toisen tyyppinen ystäväpiiri, varmaan tuntisin enemmän business-ihmisiä

Tämä vaihtoehto toi näköjään hiukan lyhyemmän listan näkymistä. Ehkä olisin päätynyt tätä reittiä pitkin nopeammin sinne, missä olen nyt. Tai sitten en - varmaan en. Ehkä mä olisin nyt kovan luokan business-nainen, joka tekee hullun lailla töitä. Jotenkin veikkaan, että mulla ei olis perhettä.

JOS olisin valinnut silloin toisin, olen sata varma, ettei mulla olisi nyt sitä elämän kokemusta, josta voin rehellisesti sanoa ammentavani lähes päivittäin. NIin hyvässä kuin pahassa. Onhan nää kokemukset, varsinkin ne ikävämmät kohdalle sattuneet, kasvattaneet tätä tyttöpoloista aika tavalla - kovalla kädellä, mutta varmasti. Näitä mun nykyisiä mahtavia, loistavia Ihmisiä (=ystävät, kaverit, läheiset) en olisi todennäköisesti tavannut never ever noilla poluilla - ja voi pojat, paljonko olisin menettänyt. Sitähän ei tietenkään voi tietää, mitä noilta teiltä olisi löytänyt ja saanut, mutta ei sillä ole väliä.

Näin on hyvä, näin on paras. Mitään en kadu, ainuttakaan päätöstä en muuttaisi. Kaikki on kuten pitääkin. Jep.